Update 5.11. – Kaivari Limited Edition on nyt saatavilla!

Klikkaa tästä kellon tuotesivulle

Kaivari Limited Edition – Stadin snygein klogu.

Kaivari – Helsingin ja kenties koko maan tunnetuin puisto sekä kokoontumispaikka. Vappupiknik ja kesäkonsertit Kaivopuistossa ovat koonneet ihmiset yhteen jo vuosikymmenien ajan. 

Kaivarissa on kiistatta virrannut enemmän kuohuvaa vuosien saatossa kuin Itsenäisyyspäivän juhlien vastaanotoilla yhteensä. Taskulämpimän kuohuviinin voimaa “galsassa” kevätsäässä kun ei suinkaan sovi väheksyä. Räntäsade ja piknikkauden avaus kun sattuvat toukokuun ensimmäiseen päivään –  joka ikinen vuosi.

Eikä puisto olisi mitään ilman puita. Kaivarin puistopuut ovat katselleet näköalapaikalla kaupungin vilinää jo 1800-luvulta asti. Ne ovat nähneet Kaivarin kylpylän huippuvuodet, vapun villit juhlinnat, talviset pulkkamäet ja tietenkin Neumannin pystytukan kesäkonsertissa kultaisella 80-luvulla.

Kaikki alkoi kylpylästä.

Niin moni tuntee puiston, mutta vain harva aidosti tietää mistä nimi Kaivopuisto juontaa juurensa. Kaikki alkoi 1800-luvulla kylpylästä, joka rakentui kauniine puistoineen Helsingin eteläkärkeen. Vaikka kylpylän kultavuodet päättyivät viimeistään toisen maailman sodan pommeihin, puisto oli jo vakiinnuttanut paikkansa ihmisten sydämissä. 

Kaivarin historiallisia puistopuita on aina vaalittu viimeiseen asti. Kun luonnonvoimat puuttuivat peliin ja Aila-myrsky kaatoi yllättäen lähes 150 vuotiaan lehmuksen, ainutlaatuinen tilaisuus oli käsillä. Riensimme salamana paikalle pelastamaan tämän merkittävän puuvanhuksen parhaat palat. 

Voimme ylpeinä kertoa, että puu saa vielä arvoisensa uuden luvun – Aarni-kelloina.

Vapun viettoa Kaivopuistossa 1976 - 1st of May in Kaivopuisto 1976.
Vapun viettoa Kaivopuistossa 1976 - 1st of May in Kaivopuisto 1976.
Aarni Kaivari Limited Edition - Kaupungin kauneimmalta paikalta. 1000 kellon erikoiserä automaattikoneistolla.
Aarni Kaivari Limited Edition - Kaupungin kauneimmalta paikalta. 1000 kellon erikoiserä automaattikoneistolla.
Aarni Kaivari Limited Edition - Kaupungin kauneimmalta paikalta. 1000 kellon erikoiserä automaattikoneistolla.

Kaivari Limited Edition – 1000 kpl erikoiserä

On mahtavaa päästä kiteyttämään Kaivarin pitkä ja vaiherikas historia tähän kelloon. Valmistamme 1000 kappaleen numeroidun erikoiserän Kaivari Limited Edition -kelloja Kaivarin paraatipaikalla kasvaneesta lehmuksesta.

Kellon ulkomuoto on kenties Aarnin suunnitteluhistorian upein luomus (vaikka itse sanommekin). Kellon rungon kultainen rakenne ja aaltoileva muoto vangitsevat katseen. Vaalea lehmus yhdessä vivahteikkaan ruskean kellotaulun kanssa luovat upean kokonaisuuden. Kiehtovana yksityiskohtana kellonuppiin on tuotu Kaivarin ikoninen kompassi.

Tarkka ja lumoava automaattikoneisto.

Kellon sydämenä sykkii Miyota 9015 automaattikoneisto päivyritoiminnolla. Koneisto on tavanomaista automaattikoneistoa ohuempi, mikä mahdollistaa myös ohuemman kellon rungon, jolloin kello tuntuu aidosti mukavalta ranteessa. 

Kello on saatavilla kahdessa koossa – 38mm ja 42mm rungoilla varustettuna.

Kaivari Limited Edition on nyt tilattavissa hintaan 489,90€. Klikkaa tästä tuotesivulle.

Aarni Kaivari Limited Edition - Kaupungin kauneimmalta paikalta. 1000 kellon erikoiserä automaattikoneistolla.

Kaivari Limited Edition on Aarnin tuorein merkittäviin kaupunkipuihin keskittyvästä tuotesarjasta, joka käsittää kaupungin tärkeimpiä historiallisia alueita.

Erikoiserien tehtävä on antaa puille se arvo, jonka ne ansaitsevat. Kertoa niiden tarina ja ottaa se mukaamme minne ikinä kuljemmekin. Aarni on myös kaupunkipuulle sen uusi kunniakas luku. Tutustu aiempiin erikoiseriin tästä.