Aarnin tarina

Aarnin ensimmäiset peruskivet pystytettiin metsien keskellä, rauhaisassa eteläsuomalaisessa Klaukkalan kylässä. Nuorina poikina patikoimme usein kaveriporukalla metsän rauhaan, viritimme leiritulet ja istuskelimme tulen kajossa iltahämärään asti makkaraa paistaen ja hauskaa pitäen – metsän keskellä saimme olla rauhassa, aikuisten katseiden ulottumattomissa.

Kohdattuamme myöhemmin uudelleen Helsingissä, Pyryn saunan lauteilla, huomasimme kaikki jakavamme vahvan kiinnostuksen uniikkeihin rannekelloihin. Saunassa hikoillessa ja metsäisen taustamme huomioonottaen ei liene ihme, että myös puu nousi nopeasti esille. Koimme, että puu on kaunis ja monikäyttöinen materiaali. Halusimme osoittaa, että puusta voi tehdä paljon enemmän kuin mihin sitä nykyään käytetään. Jäähdytellessämme huurteisten äärellä katseemme osui pöydällä lojuviin rannekelloihimme, ja idea puisista rannekelloista tuntui saman tien oikealta. Oli Aarnin aika.

-Pyry, Niklas & Samuli
Perustajat

Ympäristö

Miksi ympäristön kunnioittaminen on meille niin tärkeää? No, maailma on täynnä roskaa. Joka vuosi 8 miljoonaa tonnia muovia päätyy jätelautaksi meriimme – noin viisitoista kauppakassillista muovia maailman jokaista rantametriä kohti. Me emme halua olla osa tätä ketjua.

Siksi käytämme kuukausia tuotteidemme suunnitteluun. Tyydymme vain parhaisiin mahdollisiin materiaaleihin, komponentteihin ja valmistusmenetelmiin. Testaamme myös tuotteemme armottomasti ennen kuin ne edes näkevät päivänvalon. Sen jälkeen olemme edelleen paikalla katsomassa, oppimassa ja kehittymässä.

Siksi sinun ei tarvitse ikinä miettiä heittäväsi pois Aarniasi.

Luonnollinen design

Kasvoimme suomalaisen luonnon ympäröiminä. Tulemme aina kokemaan olomme nöyräksi luonnon mutkattoman kauneuden edessä. Koemme puun olevan parhaimmillaan juuri luonnollisena, ilman turhaa prosessointia. Silloin sen kauneus pääsee todella loistamaan.

Tuotteidemme design on pitkän ja huolellisen työn tulosta. Haluamme selkeän muotokielen avulla tuoda luonnonmateriaalien kauneuden esille. Kelloillemme on myönnetty Design from Finland -merkki tunnustuksena suomalaisesta muotoilusta. 

Puu paranee ikääntyessään. Se kasvaa yhä ainutlaatuisemmaksi, säilyttäen kuitenkin luontaisen kestävyytensä. Siksi käsittelemme puumme vain kevyesti erikoisöljyllä – muuta ei tarvita.

Vastuu metsistä

Metsät ovat syntymästämme asti olleet tärkeä osa elämäämme. Olemme ymmärtäneet, ettei metsien tila todellakaan ole kaikkialla maailmassa yhtä hyvä kuin Suomessa. Täällä metsät ovat olennainen osa kansallista identiteettiämme, mutta suuressa osassa maailmaa metsien hävitys on todellinen uhka.

Siksi teemme kaikkemme, jotta hankkimamme puu ei aiheuttaisi metsäkatoa. Kaikki käyttämämme ulkomainen puu on sertifioitua, ja olemme selvittäneet alkuperämaan. Kotimaisen puumme alkuperän puolestaan tunnemme paikkakunnan tarkkuudella, joten pystymme omakohtaisesti toteamaan kasvatuksen kestävyyden. Ja on sanomattakin selvää, ettemme käytä uhanalaisia puulajeja. Koskaan.