Siirry sisältöön

Ostoskori

Ostoskorisi on tyhjä

AARNIN JUURET

Tarina ystävyydestä ja luonnosta

Luonnon aitoa luksusta

Aarnin juuret ovat syvällä Suomen luonnossa. Pohjoisen karu mutta kaunis luonto tarjoaa enemmän kuin vain inspiraation. Se on arvokas perintö, jota vaalimme ylpeydellä.

Meille todellinen ylellisyys syntyy yksinkertaisuudesta, aitoudesta ja tinkimättömästä laadusta.

Saunassa syntynyt

Kolmen nuoren kaveruksen seikkailut lähimetsissä loivat pohjan elinikäiselle ystävyydelle ja ympäristöä kunnioittaville arvoille. 

Vuodet vierivät ja ajatukset vahvistuivat. Oli Aarnin aika.

Sana Aarni kuvastaa villiä, koskematonta metsää - paikkaa, johon ihmisen käsi ei ole ulottunut.

Kaikki alkaa materiaaleista

Laadukkaat materiaalit ovat kaiken lähtökohta. Siksi käytämme tuotteissamme vain tarkkaan valittuja ja kestäviä luonnonmateriaaleja - kuten suomalaista hirvennahkaa, pohjoismaista naudannahkaa sekä kauniita jalopuita. 

Tärkeää ei ole vain se, miltä materiaalit näyttävät vaan myös se, miltä ne tuntuvat. Luonnonmateriaalit ovat parhaimmillaan sellaisenaan ilman turhaa käsittelyä. Meillä on ilo ja kunnia jakaa luonnon aito kauneus kanssasi.

Suunnittelua, joka kestää aikaa

Tuotteemme on suunniteltu kestämään aikaa, käyttöä ja katseita. Jokainen tuote syntyy harkitun suunnittelun, huolellisen testauksen ja jatkuvan kehitystyön tuloksena.

Hiomme yksityiskohtia, kehitämme uutta ja kuuntelemme asiakkaitamme, jotta tuotteet olisivat paitsi kauniita, myös miellyttäviä käyttää. Haluamme, että Aarni seuraa mukanasi pitkään – ja tuntuu aina omalta.

Laatua, joka näkyy ja tuntuu

Tuotteidemme ydin on luonnonmateriaaleissa – ja niiden taidokkaassa työstössä. Ne vaativat erityisosaamista, vankkaa materiaalin tuntemusta sekä tuotantoprosesseja, joita löytyy vain harvasta. Olemme huolella valinneet parhaat tekijät ympäri maailman, joilta löytyy juuri se ammattitaito, jota korkealaatuinen valmistus edellyttää. 

Jo vuosia kestäneellä tiiviillä yhteistyöllä varmistamme, että työn laatu on korkeaa ja toiminta läpinäkyvää. Suoraselkäinen ja vastuullinen toiminta on meille tärkeää – niin omassa kuin yhteistyökumppaneidenkin tekemisessä.

Alusta alkaen tuotannon peruspilareina ovat olleet työntekijöiden hyvä kohtelu, reilu palkkaus sekä asianmukaiset työajat. Näin työsuhteet ovat pitkiä ja tekijät alansa parhaita. Ja se toden totta näkyy myös lopputuotteessa. 

Yksikään tuote ei ole koskaan täysin valmis. Meille kehitys on jatkuva prosessi. Hiomme yksityiskohtia, kehitämme uutta ja kuuntelemme asiakkaitamme, jotta jokainen tuote näyttää hyvältä ja tuntuu vielä paremmalta.