Kun merkittävä puu kaatuu tai se joudutaan poistamaan, ei sen elämän tarvitse päättyä vielä siihen. Me Aarnilla pystymme herättämään puun vielä henkiin ja valmistamaan siitä täysin kustomoidun erän kelloja. Kelloja, joilla on tarina kerrottavana.
Kerro vain mistä noudamme puunrungon ja me hoidamme kaiken muun.
Klikkaa tästä ja tutustu jo tehtyihin erikoiseriinMerkityksellinen puu + Merkityksellinen paikka
= Ainutlaatuinen kello
Tehdään yhdessä unohtumattomat kellot
Kerrankin kiinnostava yrityslahja
Haluaisitko muistaa työntekijöitä tai yhteistyökumppaneita kerrankin kekseliäällä lahjalla? Tehdään kellot yhdessä puusta, jolla on merkitystä.
Ota yhteyttäKuntien ja kaupunkien puut henkiin
Puisto- ja viheralueet ovat asukkaille tärkeitä paikkoja. Kun puustoa karsitaan, voidaan muistot ja tarinat vielä herättää henkiin. Kaupungin omista merkittävistä puista valmistetut kellot ovat myös erinomainen väylä medianäkyvyyteen.
Jutellaan lisääHenkilöbrändistä kello
Henkilöissä on voimaa. Me pystymme tuomaan henkilöbrändiin täysin uuden ulottuvuuden kustomoidun kelloerän avulla. Tehdään yhdessä kello henkilöbrändisi ympärille.
Jes, tehdään se!Jokaiseen puuhun ja sen kasvupaikkaan liittyy valtava määrä muistoja ja tarinoita. Me herätämme ne henkiin. Kelloilla, jotka kertovat muutakin kuin aikaa.
Tuorein erikoiserä sai alkunsa eräänä tavallisena tiistaiaamuna. Kuulimme, että edellisen päivän myrskyssä on kaatunut Suomen mittapuulla erittäin merkittävä puu. Haimme moottorisahan varastosta ja pari tuntia myöhemmin parhaat pöllit olivat pelastettu. Puiden elämä jatkuu vielä Aarni-kelloina.
Ei anneta hienon puumateriaalin ja tarinoiden valua hukkaan. Kysymys kuuluu oletko sinä valmis toteuttamaan ainutlaatuisia kelloja kanssamme?
Niklas Tuokko
CEO and Co-founder

Mikä ihmeen Aarni?
Saunan lauteilta ponnistettu
Kuten puolet Suomen kansasta, myös Aarni syntyi saunassa. Kolmen kaveruksen idea on kasvanut nopeasti Suomen suurimmaksi kellobrändiksi.
+30,000
Myytyä kelloa
5 vuotta peräkkäin
Suomen nopeimmin kasvava kellobrändi
Eniten Googlattu
Kellomerkki Suomessa 2020
Näin se tapahtuu
1. Puuta kaupungin kauneimmalta paikalta tai yritykselle merkityksellisestä paikasta?
Aarnin kaupunkikellot ovat menneet kuin kuumille kiville. Tehtäiskö teillekin? Yrityksille, kaupungeille tai juhlavuoden kunniaksi. Olipa syy mikä tahansa, tehdään teille omasta merkittävästä puusta valmistettu kello. Puu voi olla vielä pystyssä tai kaadettu.
2. Juonitaan suunnitelma
Oma koivu, tumma kellotaulu ja takapuolelle yrityksen logo tai kaupungin vaakuna? No sehän onnistuu. Suunnitellaan kellojen ulkoasu yhdessä. Saamme myös järjestettyä puumateriaalin kelloihin, joten ei hätää vaikka teiltä ei omaa puuta juuri tällä hetkellä löytyisikään.
3. Laitetaan tapahtumaan
Me hoidamme kaiken. Puun kuljetus, kuivaus, sahaus, kellojen työstö, kokoonpano, laadunvalvonta, pakkaus. Sinun ei tarvitse huolehtia mistään. Projektiin on hyvä varata noin vuosi aikaa, mikäli kellot tehdään juuri kaadetusta puusta.
Kustomoitu kelloprojekti on mahdollista toteuttaa, kun tilauksen kellomäärä on yli 300 kpl.
